Yhdyssana

Tiedotteet teknisistä asioista sekä foorumin käytöstä.

Yhdyssana

ViestiKirjoittaja E10-Bensiini » 12.02.2017 21:40

Yhdyssana on kahden tai useamman sanan muodostama sana, jolla on oma merkityksensä. Tavanomainen yhdyssana, kuten kirjakauppa, koostuu perusosasta (kauppa) ja määriteosasta (kirja). Lisäksi on olemassa rinnasteisia yhdyssanoja, kuten suomalais-ruotsalainen, joissa osat ovat samanarvoisia.

Yhdyssanat eivät ole kaikissa kielissä yhtä yleisiä. Joissakin kielissä, kuten englannissa ja ranskassa, luodaan yleisemmin sanaliittoja kuin yhdyssanoja (suom. kirjoituskone, ransk. machine à écrire). Suomen kieli muistuttaa tässä suhteessa enemmän saksaa ja ruotsia kuin englantia tai ranskaa.

Viron kielessä yhdyssanojen määriteosa on hyvin yleisesti genetiivissä (esimerkiksi päevakava ’päiväohjelma’, ei ”päevkava”)

Sisällysluettelo

1 Yhdyssanat suomen kielessä
1.1 Yhdyssanan tunnistaminen
1.2 Yhdyssanojen oikeinkirjoitus
2 Katso myös
3 Kirjallisuutta

Yhdyssanat suomen kielessä

Suomen kielessä voidaan muodostaa uusia yhdyssanoja loputtomasti. Yhdyssanat voivat myös olla moniosaisia (vuorotyötuntilistakansio), mutta tekstin luettavuuden helpottamiseksi liian pitkät yhdyssanat suositetaan jaettavaksi (kansio vuorotyötuntilistoille, vuorotyötuntilistojen kansio tms.).

Yhdyssanan alkuosa on tavallisimmin nominatiivissa tai genetiivissä. Joistakin sanoista, erityisesti kaikista -nen-loppuisista sanoista sekä muutamista lukusanoista käytetään kuitenkin erityistä yhdyssanamuotoa silloin kun ne esiintyvät yhdys­sanan alkuosana, esimerkiksi ihminen > ihmiskunta, kolme > kolmiosainen.

Joissakin vanhoissa yhdyssanoissa taipuvat sekä perusosa että määriteosa: Uusikaupunki : Uudessakaupungissa, omatunto : omalletunnolleen, vanhapiika : vanhojapiikoja. Tältä osin sukunimien ja paikannimien taivutus eroaa: Isoaho : Isolla-aholla (paikannimi) mutta Isoaho : Isoaholla (sukunimi).

Suomen kielessä paikannimet kirjoitetaan pääsääntöisesti yhteen: Calais’nsalmi, Keltainenmeri, Tyynimeri (mutta Tyyni valtameri). Sama koskee kasvi- ja eläinlajeja: amerikankettukoira, valkopäämerikotka.

Se, kirjoitetaanko jotkin sanat yhteen vai erilleen, voi joskus huomattavasti vaikuttaa merkitykseen. Esim. äidinkieli on kieli, jonka ihminen on oppinut ensimmäisenä, ja tämä sana perustuu siihen, että lähes kaikilla tuo kieli on opittu ensisijaisesti äidiltä. Sen sijaan äidin kieli voi tarkoittaa mitä tahansa äidin puhumaa kieltä. Kävin juurihoidossa ei tarkoita samaa kuin kävin juuri hoidossa. Nuoren miehen asunto on tietyn ikävuosiltaan nuoren miehen asunto mutta nuorenmiehen asunto tietyn nuorenmiehen eli naimattoman miehen asunto, ja nuorenmiehenasunto on naimattomalle miehelle tyypillinen asunto.
Yhdyssanan tunnistaminen

Kirjoitetun suomen kielen yhdyssanavirheet johtuvat muun muassa englannin kielen vaikutuksesta.lähde? Yhdyssanan voi erottaa sanaliitosta muutaman perussäännön avulla.

Puhutussa kielessä vain yhdyssanan ensimmäisellä osalla on pääpaino, muilla osilla sivupaino. Sanaliiton osat taas lausutaan yhtä painokkaina.
Yhdyssanan osien keskelle ei voi lisätä tarkentavaa määritettä. Esimerkiksi yhdyssanan talonpoika osien väliin ei voi lisätä adjektiivia, mutta eri asiaa merkitsevän sanaliiton talon poika osien väliin voidaan: talon vanhin poika.
Omistusliite tulee mieluummin yhdyssanan kuin sanaliiton loppuun: minun ruumiinvoimani mutta minun ruumiini voimat, meidän talonmiehemme mutta meidän talomme mies (ei mieluusti ”minun ruumiin voimani”, ”meidän talon miehemme”).
Jos ilmauksen alkuosa on perusmuotoinen substantiivi, kyseessä on yleensä yhdyssana: hygieniatarvike, syntymäpäiväkakku, lentokonemekaanikko.
Jos ilmauksen alkuosa on erisnimi ja jälkimmäinen on sitä määrittävä substantiivi, kyseessä on yhdyssana: Markus-setä, Nokia-matkapuhelin.
Jos ilmauksen alkuosa on genetiivissä tai se on adjektiivi, on ilmaus yhdyssana vain jos sillä on vakiintunut merkitys, joka on toinen kuin vastaavan sanaliiton merkitys. Esimerkiksi sanalla talonmies on eri merkitys kuin sanaliitolla talon mies. Toinen esimerkki tästä on ilmastonmuutos.
Jos ilmauksen alkuosa ei esiinny itsenäisenä sanana, ilmaus on yhdyssana: ihmisuhri, naistutkimus, epäjärjestys, uutislähetys.
Kielten nimet ja oppiarvot ovat sanaliittoja: suomen kieli, filosofian maisteri.

Yhdyssanojen oikeinkirjoitus

Yhdyssanat kirjoitetaan pääsääntöisesti yhteen ilman välilyöntiä tai yhdysmerkkiä. Sääntöön on muutamia poikkeuksia:

Jos alkuosan lopussa ja loppuosan alussa on sama vokaali, osien väliin tulee yhdysmerkki: linja-auto.
Rinnasteisen yhdyssanan osien väliin tulee yhdysmerkki: parturi-kampaamo.
Jos yhdyssanan osa on erisnimi, se erotetaan muista osista yhdysmerkillä: Markus-setä, Windows-käyttöjärjestelmä, Etelä-Jemen, natsi-Saksa.
Paikannimiin ei kuitenkaan kirjoiteta yhdysmerkkiä: Amazonjoki, Olymposvuori.
Numerot, kirjaimet, lyhenteet ja muut vastaavat erotetaan yhdysmerkillä: 50-vuotisjuhla, C-vitamiini.
Yhdysmerkkiä voidaan käyttää selvyyden vuoksi silloin kun yhdyssanan osa on vierassana tai muuten outo tai harvinainen: rock-musiikki, euribor-korko.
Jos yhdyssanan osana on sanaliitto, se erotetaan yhdysmerkillä ja lisäksi muun osan ja sanaliiton väliin jätetään välilyönti: Rolling Stones -yhtye, avaimet käteen -toimitus, Pohjois- São Tomé ja Príncipe. Yhdysmerkkiä ei eroteta sanasta, johon se on liitetty: Rolling Stones -yhtye.
E10-Bensiini
uusi käyttäjä
uusi käyttäjä
 
Viestit: 8
Liittynyt: 12.02.2017 21:30

Re: Yhdyssana

ViestiKirjoittaja wesmen » 04.02.2022 19:30

сайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайт
сайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайт
сайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайт
сайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайт
сайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайт
сайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайт
сайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайт
сайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайт
сайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайт
сайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтсайтtuchkasсайтсайт
wesmen
lvl8
lvl8
 
Viestit: 1741
Liittynyt: 13.10.2021 08:26

Re: Yhdyssana

ViestiKirjoittaja Johnnywrads » 11.02.2022 19:49

May 29, 2018 How To Reset Chevy Traverse Oil Life Change Engine Oil Light ... I would think that the trouble codes are stored in the eprom of ECM board so it will ... 1972 penny missing l in liberty valueOct 10, 2016 2011 Chevy Equinox.. chevy volt reset, The Chevy Volt manufactured by bailout recipient General ... Chevrolet Equinox, Chevrolet Volt (May 2012 and later), GMC Terrain, Buick ... we had to take the car into a repair shop to get the infotainment computer reset. abc6e5c29d wylicha
https://coub.com/paodakercomp/stories
https://coub.com/conbenspomas/stories
https://coub.com/omsapapa/stories
https://coub.com/tiosysreere/stories
https://coub.com/dingworlsnarol/stories

This is how unlock and delete the gm chevy gmc eeprom on a locked radio ... I purchased my new 2015 Chevrolet Equinox with 300 miles on it July 3, 2015. ... so it is essential to have an idea about how to reset Computer on Chevy Silverado.. When I had a computer hooked up to the vehicle a bunch of codes appeared & the ... Chevrolet Cobalt SRS SDM Airbag Sensing Diagnostic Control Module Reset. ... Chevrolet Equinox Transmission Control Module ; Chevrolet Express 1500.... p0113 chevy hhr, 2.2 Specifications Engine Mechanical Specifications Application Specifications Metric ... light came on code P0113 the reason should be An excessively high voltage from the sensor is sent to ECM. ... Need Help - P0013 and P0014 on 2010 Chevy Equinox Hey guys, new member here. ... Reset alta hr...
https://kukunews.net/ekskluzive-me-17-s ... rita-ores/
Avatar
Johnnywrads
lvl8
lvl8
 
Viestit: 617
Liittynyt: 09.11.2021 06:50
Paikkakunta: New Zealand

Re: Yhdyssana

ViestiKirjoittaja Clarknut » 11.02.2022 20:19

Flavel-Leisure SERVICE MANUAL Leisure RANGEMASTER 110 Dual Fuel Cooker Safety warning: Any servicing work on this appliance must be carried out by.... Sep 13, 2019 Instruction/Owners manual for a Leisure Rangemaster 55 Auto Hi, I have the above cooker, but do not have the - Kitchen Ranges question.1 answer 3 votes:I have the just moved to a house with this same oven. I can't find the exact manual online, but the timer/clock seem to work the same as this one..http://www. .... Leisure manuals contain helpful information about your appliance as well as tips and advice on installation and maintenance. If you have misplaced a manual... abc6e5c29d voleque
https://coub.com/ticteardterppan/stories
https://coub.com/keyrkinunka/stories
https://coub.com/kritabtinorth/stories
https://coub.com/looosermingsac/stories
https://coub.com/nigssorabe/stories

Products 1 - 11 of 11 Rangemaster Range Manuals ... Rangemaster Range User Manual ... Rangemaster 90 Ceramic Users Guide & Installation Instructions.. View and Download Rangemaster 110 leisure service manual online. 110 leisure oven pdf manual download.. Apr 14, 2020 The update also allows you to remap buttons on your controller and illustrate your user profile from a new collection of new Animal Crossing:...
https://ledketasap.game-info.wiki/d/run ... 2dregistry
Avatar
Clarknut
lvl8
lvl8
 
Viestit: 1252
Liittynyt: 09.11.2021 07:04
Paikkakunta: Iran

Re: Yhdyssana

ViestiKirjoittaja Stevenber » 12.02.2022 03:47

Gather ingredients and cook up recipes to attract various 'Mons to your campsite. ... Download. Download. Pocket Campfire All Animations.zip 371 MB... 9ef30a34bc ellwak
https://coub.com/podphogego/stories
https://coub.com/aninroicom/stories
https://coub.com/imunupbe/stories
https://coub.com/prefonamag/stories
https://coub.com/ajcalighco/stories

Nov 3, 2020 We are ready to present you a simple Campfire Torches 1.16.5 tweak, with which you can not only cook food on the fire, but also get the feature to set fire to. ... Download Campfire Torches Mod For Minecraft 1.16.5, 1.15.2, 1.14.4 ... Download Minecraft 1.15.2, 1.15.1, v1.15.0 Buzzy Bees Update free version.... Campfire Recipes: How to Cook in the Wild [Baker, John] on Amazon.com. *FREE* shipping ... Get your Kindle here, or download a FREE Kindle Reading App.
https://www.merexpression.com/read-blog/3847
Avatar
Stevenber
lvl8
lvl8
 
Viestit: 331
Liittynyt: 15.09.2021 00:55
Paikkakunta: Norfolk Island






Seuraava

Paluu ilmoitukset

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa